Tehokkuuta töihin imurilla

Tehokas laite kantojyrsinnän jatkotoimiin

Puruimuri on tärkeä osa kantojyrsintäpalvelua. Kantoja jyrsintään koko Etelä-Suomen alueella. Alla on yksi esimerkki kannon poistosta.

Päiväkodin pihamaalta jouduttiin kaatamaan useampia puita tila- ja turvallisuussyistä. Myös kannot haluttiin hävittää leikkialueiden ja -välineiden tieltä.

Jyrsinnästä syntyvä puru kannattaa mahdollisuuksia mukaan hyödyntää mahdollisimman lähellä jyrsintäpaikkaa esimerkiksi aluskatteena tai maanparannukseen. Tällä kertaa sopivaa kohdetta ei kuitenkaan löydy ja imuria hyödynnetään kantojen  jyrsintäjätteen poistamiseen. Tehokas puruimuri imee lastut ja irtonaisen maa-aineksen suoraan perävaunuun.

Puruimurissa, samoin kuin kantojyrsimessäkin, on tehokas polttomoottori, jolloin se on riippumaton sähkön saannista. Jyrsintäjäte on usein melko tiivistä, joten sen kuljetukseen käytetään tukevaa kolmikaatokipillä varustettua perävaunua tai siirtolavaa. Kuvassa kärryyn on imuroitu viiden keskikokoisen kannon purut. Tämä kuorma painaa noin tonnin.

Jyrsinnän ja imuroinnin jälkeen maantäyttö on nopea ja edullinen tehdä. Kuvan tapauksessa haluttiin puun paikalle hyvin kantava ja helppohoitoinen hiekka-alue, joten kuoppaan ei jätetty lainkaan lahoavaa ainetta.

Imuroitu materiaali hävitetään asianmukaisesti. Tässä tapauksessa lavalle päätyi puulastua, multaa ja jonkin verran hiekkaa, joten paras hävitystapa on kompostointi suuraumoissa. Kolmikaatokipillinen kärry mahdollistaa nopean kuljetuksen ja tyhjennyksen.

Helpotusta pihasiivoukseen

Lehtien ja risujen haravointi on erinomaista hyötyliikuntaa, ja joissakin paikoissa jopa nopein tapa saada puhdasta jälkeä. Suuremmat alueet ja lehtimäärät kannattaa kuitenkin kerätä muilla keinoin. Ensin roskat puhalletaan kokoon Stihl reppupuhaltimella.

Kasoista lehdet imuroidaan siirtolavalle tai peräkärryyn. Imuri myös silppuaa ja tiivistää roskaa jonkin verran, jolloin kuljetus on tehokkaampaa.

Lopuksi kärry tyhjennetään keräysalueelle. Puhallin, imuri ja sopiva kuljetuskalusto pitää ajan käytön ja kustannukset kurissa.

Imurointia remonttityömaalla

Koviakin materiaaleja kestävät letkut ja puhallinkotelot eivät aseta rajoituksia imuroitavalle materiaalille. Imurilla voi poistaa remontin tieltä mm. sahanpurua, lecasoraa, turvetta ja hiekkaa.

Pyydä meiltä tarjous

Timonkatu 29, Hyvinkää

Yhteystiedot

Hyvinkään Kantojyrsintä
Timonkatu 29
05830
Hyvinkää
0500 862 431
info@puruimuri.com
www.puruimuri.com